Menu

Sosiaaliset kokoontumiset ovat tärkeitä henkiselle hyvinvoinnille

Arvoiksi ja eettisiksi periaatteiksi määritellyt ihmisoikeudet tuovat usein suurta merkitystä ihmisten välisille suhteille ja etenkin heidän sosiaaliselle elämälleen. Ihminen ei ole eristetty yksilö, vaan tarvitsee yksilöiden välille kuuluvia kohtaamisia. Sosiaalinen elämä yksinkertaisuudessaan tarkoittaa sekä etiikkaa että lainkohtia, joita tärkeät ihmisoikeudet yhdistävät toisiinsa.

Iän ja terveydentilan heikkeneminen aiheuttavat rajoituksia sosiaaliseen elämään

Vanhetessa osa ihmisistä lähes erakoituu ja uusien ystävien löytäminen voi aiheuttaa hankaluuksia. Osalla ihmisistä tilanne on kuitenkin aivan päinvastainen. Työelämän piirissä ollessaan aikaa ei ole riittänyt ystävien tapaamiseen, kun eläkkeellä puolestaan on sekä ystäville että perheenjäsenille runsaasti aikaa. Useimmat ilmoittautuvat myös erilaisiin kerhoihin ja tärkeään vapaaehtoistyöhön. Työ-elämässä mukana olevilla nuorilla ja keski-ikäisillä vapaa-aikaa ei juuri ole, joten ihmisiä tavataan viikonloppuisin ja harrastusten merkeissä. Opiskelijat ja koululaiset puolestaan tapaavat toisiaan iltaisin, viikonloppuisin ja erilaisten tapahtumien merkeissä. Tapaamisia ei aina tarvitse järjestää kasvokkain. Yhteydenpito puhelimitse ja sähköpostin avulla on nykyään tehty erittäin helpoksi.

Ystävälle voi myös ostaa konkreettisen lahjan tai ojentaa hänelle jonkin esineen, kuten tärkeän muiston. Tärkeän esineen tai vaikka valokuvan avulla voi ilmaista, että todella arvostaa häntä,. Jos kysymys on vaikka tärkeästä lapsuus- tai nuoruusajan ystävästä voi hänelle viedä esimerkiksi hienosti kehystetyn valokuvataulun. Sellaisen, jossa olette yhdessä te parhaat ystävät, eli ”sinä ja hän.” Tiesitkö, että kauniit erityyppiset Puukehykset löytyvät kätevästi verkosta. Tarjolla on kehyksiä moneen makuun, joten tutustu tarjontaan vaikka jo tänään.

Vinkit hyvään sosiaaliseen elämään

Muista säännöllinen yhteydenpito ystävien kanssa

Ystävä on läheinen ja muistaa aina sinut. Ystäviin ei tarvitse kuitenkaan pitää yhteyttä päivittäin, mutta silti säännöllisesti. Ystävyys pysyy, vaikka tapaamiskertoja vuodessa olisi vain muutama. Muistathan, että tosi ystävään voi aina ottaa yhteyttä ja jakaa hänen kanssaan sekä ilot että surut.

Älä pelkää torjutuksi tulemista

Tutustu uusiin ihmisiin ja vietä mahdollisuuksiesi mukaan aikaa heidän kanssaan. Muistathan, että jokainen ihminen tarvitsee myös omaa aikaa itseensä tutustumiseen sekä esimerkiksi luonnon rauhassa viihtymiseen. Yksinäisyyden hetkiä ei siis tarvitse pelätä, sillä niitä kuuluu jokaisen ihmisen elämään.

Yhteisten mielenkiinnon kohteiden löytäminen

Ystäviä ovat yleensä henkilöitä, jotka työskentelevät samojen asioiden parissa, kuten työtoverit tai henkilöt, joilla on samoja mielenkiinnon kohteita. Ystäviä voi löytää esimerkiksi harrastuksen parista tai he voivat olla tuttavia, naapureita tai vaikkapa koulu- ja opiskelukavereita. Jos äskettäin tapaamasi ihminen tuntuu mukavalta ja mielenkiintoiselta, rohkaise itsesi ja ehdota seuraavaa tapaamiskertaa, eli vaikka lenkille tai kahville lähtöä yhdessä.

Järjestä kalenterisi uudelleen

Älä laita kalenteriin vain työtapaamisia ja muita tärkeitä työhön tai harrastuksiin liittyviä asioita, vaan jätä aikaa myös ystävien tapaamiselle. Organisoi ja suunnittele sekä hemmottele läheisiäsi yhteisten tapaamisten äärellä, vaikkapa kesäisten grillijuhlien avulla.

Oikea asenne tuo iloa jokaiseen päivään

Ihmisen asenteella on usein huomattava merkitys hänen sosiaalisen elämänsä kannalta. Jokainen tarvitsee omaa aikaa ja kaikille ehdotetuille tapaamisille ei aina voi sanoa ”kyllä”, ajan puutteen tai jonkin muun henkilökohtaisen syyn vuoksi. Uusia ystäviä saa aina olemalla kohtelias ja muistamalla hyvät käytöstavat tilanteessa kuin tilanteessa. Ihmiset kutsuvat erilaisiin tapahtumiin, kuten juhliin, illanistujaisiin ja esittelytilaisuuksiin sekä tuttaviaan että ystäviään, mutta monesti myös heidän ystäviään. Tosi ystävän löytäminen on hieno ja usein jopa elinikäinen asia. Ystävä auttaa ja ymmärtää sekä on lähelläsi aina vaikka olisi fyysisesti satojen kilometrien päässä.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

pinstagram