Menu

Vaali sosiaalisia suhteita

Itsenäisinkään ihminen ei pärjää täysin yksin. Ihminen tarvitsee muita kehittääkseen itseään sekä ymmärtääkseen maailmaa ja elämää paremmin. Jokaisella on synnynnäinen tarve kuulua joukkoon ja tuntea itsensä tärkeäksi. Erilaiset juhlat ja epävirallisemmat kokoontumiset ovat mainio tapa ylläpitää itselleen merkityksellisiä sosiaalisia suhteita.

Pienen budjetin juhlat syntyvät helposti ja spontaanisti, mutta joskus on syytä kutsua ystävät kokoon pidemmän kaavan mukaan. Mikäli juhlabudjetti on mittavampi, rahoitus kannattaa suunnitella huolella. Jos tilanne edellyttää, hae yhdistelylainaa helposti – ja muista samalla, että ulkoisia puitteita tärkeämpää on aina juhlien tunnelma.

Verkosto tarpeen mukaan

Jokaisen ihmisen sosiaalisten suhteiden verkosto on ainutlaatuinen. Riippuu persoonasta, kuinka laajan verkoston ympärilleen kaipaa. Tärkeää on, että sosiaalisuus on vastavuoroista, eikä muodostu taakaksi millekään osapuolelle.

Mikäli juhlien järjestäjä ja koolle kutsuja on aina sama henkilö, asetelma on sekä psyykkisesti että taloudellisesti epäoikeudenmukainen. Tällöin asia kannattaa ottaa puheeksi omassa sosiaalisessa piirissä ja pohtia yhdessä, kuinka tilanne saataisiin muutettua kaikkien kannalta toimivammaksi ja reilummaksi.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

pinstagram