Menu

Kuinka usein ystäviä tulisi tavata?

Ystävät ovat voimavaroja, jotka kantavat elämässä eteenpäin. Kauas kantoisimmat kaverisuhteet saattavat olla jo lapsuusajoilta, kun koulutaipaleen alkuvaiheessa tai hiekkalaatikon kulmalta on löytynyt hengenheimolaisia.

Ystävyyssuhteet ja tapaamiset kuitenkin muuttuvat ajan myötä. Nuoret tapaavat toisiaan säännöllisesti esimerkiksi kahvilassa tai kuntosalilla. Toisen mielestä on mukavaa tavata parin viikon välein, kun taas jonkun toisen mielestä olisi tarpeellista nähdä monta kertaa viikossa. Nämä asiat urautuvat huomaamattomasti ja luonnollisesti, joten sopivaa tapaamisväliä ei välttämättä tarvitse ääneen edes määritellä.

Elämäntilanteen muuttuessa

Tapaamisväli voi muuttua yhtäkkiä, mikä voi johtua esimerkiksi muutosta työn perässä tai opiskelujen alkamisesta toisella paikkakunnalla. Jos toinen muuttaa satojen kilometrien päähän, on selvää, että viikoittainen kahvihetki jää väliin. Tämä muutos ei välttämättä kuitenkaan tuhoa ystävyyttä. Vanhempia kavereita voi taas nähdä kerran tai pari vuodessa, ja juttu jatkuu silti samasta pisteestä, johon se viimeksi jäi.

Ystävänpäivä on Suomessa pyhitetty kavereille. Helmikuun 14. päivä on loistava tekosyy muistaa tuttua kortilla tai pyytää tätä kakkukahville. Erityisesti, jos yhteydenpito on jäänyt vähemmälle viimeisten vuosien aikana.

Perhe raivaa tiensä ystävien edelle?Senior multi-racial women, best friends,  laughing

Aikataulut voivat muuttua radikaalisti, kun joku ystävistä saa lapsen. Tuoreen äidin tai isän totuttelu uuteen arkeen vie aikansa, ja päivän kulku painottuu pitkälti vauvan hoitamiseen. Arkipäiväiset rutiinit voivat jatkua koko vuorokauden ympäri, sillä silmäterä voi herätä yölläkin pidemmäksi aikaa.

Vauvan ei missään nimessä kannata antaa olla este ystävyyden ylläpitämiselle, sillä hänet voi napata helposti mukaan. Jos kaveria ei halua kutsua kotiin, jossa siisteys järjestys eivät ole juuri sillä hetkellä parhaimmillaan, voi häntä tavata muualla. Esimerkiksi rauhallinen kävelylenkki, juttutuokio kahvilassa tai lounas perheystävällisessä ravintolassa onnistuu helposti, kun ottaa mukaan sateenvarjorattaat. Kullannupun työntäminen niissä onnistuu helposti, ja kevyen painon takia niitä voi nostella mahdollisten kynnysten ja rappusten yli.

Sosiaalinen media yhteydenpitovälineenä

Sosiaalinen media on muuttanut ihmisten välistä yhteydenpitoa merkittävästi. Se on myös tapa vaihtaa kuulumisia ystävän kanssa, sillä viestien lähettäminen onnistuu vaivattomasti eri sosiaalisten alustojen välityksellä. Facebookin tai Twitterin päivitysten avulla voi myös seurata, mitä toiselle kuuluu. Instagram-kuvista näkee, missä päin maailmaa kaveri viilettää. Tällaisesta tavasta ei olisi voinut kuvitellakaan vielä pari vuosikymmentä sitten, sillä tuolloin kuulumisia kyseltiin lankapuhelimella tai kirjeitä lähettämällä. Nämä tavat ovat samalla vähentäneet painetta ystävien tapaamiseen kasvotusten, jos aikaa ei löydy.

Sosiaalisen median kautta voi myös löytää uusia ystäviä. Uuteen kaupunkiin tai maahan muuttaessa voi etsiä paikallisen ryhmän, jossa voi tutustua rohkeasti uusiin ihmisiin. Yhteydenpito uudessa ystävyyssuhteessa, joka on löytynyt internetin välityksellä, voikin olla erittäin mutkatonta.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *