Menu

Kuinka monta ystävää ihminen tarvitsee

Tarvitseeko ihminen useita hyviä ystäviä vai riittääkö yksi todellinen sydänystävä? Tähän kysymykseen on vaikea antaa yksiselitteistä vastausta. Kun puhutaan sosiaalisesta elämästä, määrä harvoin korvaa laatua. Vaikka ihmisellä olisikin vain muutama ystävä, se ei välttämättä tarkoita hänen olevan sosiaalisesti kömpelö tai jotenkin omituinen. Tärkeintä on, että jokaisella on lähipiirissään ystävä, jolle voi kertoa ne tärkeimmätkin asiat.

Paras ystävä jakaa ilot ja surut

Lähes jokaisella meistä on ainakin jossakin elämän vaiheessa ollut se yksi ja paras ystävä, jonka kanssa voi jakaa kaikki ilot, surut ja ne synkimmätkin salaisuudet. Naisilla tämä on ehkä yleisempää, mutta nykyään myös miehet jakavat asioita entistä avoimemmin ystäviensä kanssa. On tärkeää, että ihmisellä on ainakin yksi hyvä ystävä, jonka kanssa on mahdollista jakaa ne vaikeatkin asiat. Paras ystävä voi olla peräisin esimerkiksi kouluajoilta, mutta yhtä hyvin myös kumppani voi toimia parhaana ystävänä.

Aikuisiällä ihmissuhteiden ylläpito on vaikeampaa kuin nuorempana. Työelämä, perhe ja parisuhde saattavat helposti tulla ystävyyden väliin. Hyvä ystävyys kuitenkin kestää pienet tauot ja välimatkan, kunhan molemmat osapuolet ovat sitoutuneita ystävyyteen. Ystävyyssuhdetta kannattaa kuitenkin aktiivisesti ylläpitää. Järjestä aikaa parhaan ystäväsi tapaamiseen ja pidä häneen yhteyttä vaikka tekstiviestein, jos aikaa ei tunnu muuten löytyvän. Parhaan ystävän arvo on mittaamaton, joten jos sellaisen on onnistunut löytämään, hänestä kannattaa pitää kiinni.

Pinnallisiakin tuttavuuksia tarvitaan

Vaikka sinulla olisikin jo yksi ja paras ystävä, on silti tärkeää pitää huolta myös muista sosiaalisista suhteista. Esimerkiksi töissä ja harrastuksissa solmitut pinnallisemmatkin tuttavuudet ovat tärkeitä. Ihminen on laumaeläin ja tarvitsee siksi ympärilleen muita ihmisiä voidakseen hyvin. Esimerkiksi hyvät suhteet työkavereihin tekevät työnteosta kevyempää. On myös mukavaa, kun harrastuksista voi puhua yhdessä muiden aiheista kiinnostuneiden kanssa. Nettipelaamisesta vähät välittävälle ystävälle on kuitenkin vaikeampaa kertoa, kuinka Casinohuone järjestää kanta-asiakkailleen erikoisbonuksia. Sen sijaan nettikasinoita harrastavan tuttavan kanssa aiheesta on hauska keskustella pidempäänkin. Kaikista tuttavuuksista ei tarvitse tulla sydänystäviä. On täysin normaalia, että toisten ystävien kanssa voit keskustella töistä ja toisten kanssa harrastuksista.

Uusia ystäviä voi saada myös aikuisena

Monesti ajatellaan, että uusia ystävyyssuhteita ei solmita enää opiskeluajan jälkeen. Tämä ei kuitenkaan ole totta. Elämäntilanteet vaihtuvat, ja usein myös ystäväpiiri muuttuu tilanteen mukaan. Uusia ystäviä voi saada ihan koska tahansa, eikä ikä ole mikään este. Esimerkiksi erilaisten harrastusten kautta on helppo löytää samanhenkisiä ihmisiä. Myös lasten, parisuhteen tai uuden työn kautta elämään voi astua paljon uusia ja mielenkiintoisia tuttavuuksia, jotka lopulta syvenevät ystävyydeksi asti. Jos siis tunnet olosi yksinäiseksi nyt, ei se tarkoita sitä, että olisit yksinäinen lopun elämääsi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ystävystyminenkään ei tapahdu itsestään. Uusi ystävä harvoin koputtaa ovellesi. Jos siis haluat uusia ystäviä, sinun on poistuttava kotoasi. Aloita uusi harrastus, tee vapaaehtoistyötä tai tutustu uusiin ihmisiin työpaikkasi kautta. Kun olet itse aktiivinen, löydät varmasti myös uusia ystäviä!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *